Vuosikokous 2020

Kuulumisia vuosikokouksesta ja syksyn päivämäärät

Suomen ravitsemustieteen yhdistyksen kevätseminaari ja nuorten tutkijoiden tapahtuma 13.3.2020 jouduttiin siirtämään syksyyn koronaviruksen varotoimenpiteenä. Pahoittelemme tilanteesta aiheutunutta haittaa ja kiitämme ymmärryksestä ja joustavuudesta tässä haastavassa tilanteessa. Kalentereihin voi jo merkitä syysseminaarin alustavaksi päivämääräksi 23.10.2020. Kevätseminaarin äkillisestä peruuntumisesta huolimatta yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pystyttiin pitämään suunnitellusti iltapäivällä. Kokous kuitenkin toteutettiin etäyhteyden välityksellä ja osallistumislinkki lähetettiin kokoukseen ilmoittautuneille. Ensimmäistä kertaa sähköisesti pidetty vuosikokous toimi tietotekniikan osalta – kerrankin – erinomaisesti ja vuosikokoukseen osallistui linjoja pitkin 20 jäsentä.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin professori Riitta Korpela. Vuosikokouksessa käydään läpi sääntömääräiset asiat, esimerkiksi edellisen vuoden toimintakertomus, tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja budjetit. Vuosikokouksessa myös päätetään yhdistyksen hallitus. Tänä vuonna SRY:n hallitukseen ei valittu uusia edustajia erovuoroisten tilalle, vaan hallitus jatkaa vuosikokouksen päätöksellä edellisen vuoden kokoonpanolla. Apulaisprofessori Kirsi Laitinen Turun yliopistosta jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana ja professori Marjukka Kolehmainen Itä-Suomen yliopistosta varapuheenjohtajana. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu varsinaisten jäsenten lisäksi myös ulkopuolisia toimihenkilöitä, jotka kutsutaan mukaan hallituksen toimintaan. Näitä ovat esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijaedustajat. Hallitus kutsui uudeksi opiskelijaedustajaksi ETK Tuuli Kuusipalon tilalle Helsingin yliopistosta ETK Meri Mustakallion. Hallituksen tarkemman kokoonpanon voit kurkata täältä.

SRY:n talous on ollut pitkään vakaalla pohjalla ja jäsenmaksut on pystytty pitämään ennallaan. Kuitenkin koronaviruksen eteneminen pandemiaksi vaikuttaa myös SRY:n talousarvioon NNC2020-tapahtuman osalta. NNC2020 jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan, mikä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Hallitus esittikin jäsenmaksujen nostamista varsinaisten jäsenten osalta 25 eurosta 45 euroon ja nuorten (opiskelija) ja eläkeläisjäsenten jäsenmaksun 10 eurosta 20 euroon. Kannattajajäsenmaksuihin ei esitetty muutosta. Vuosikokous hyväksyi esityksen. SRY:n hallituksen pyrkimyksenä tulevien budjettien suunnittelussa on, että jäsenmaksujen korotus voitaisiin pitää väliaikaisena. Uudet päivämäärät ovat 13.-16.12.2020 ja tapahtumapaikkana säilyy Finlandia-talo. Tiedotamme jäsenistöä lisää konferenssista mahdollisimman pian. Sitä ennen ajankohtaisimman tiedon voit tarkistaa NNC2020-verkkosivustolta.

Vuosikokouksen keskeisenä päätöksenä tänä vuonna oli myös kunniajäsenten valinta. SRY:n 35. toimintavuoden kunniaksi kokouksessa valittiin SRY:lle kolme uutta kunniajäsentä: professori (emerita) Marja Mutanen, yliopistolehtori (ravitsemusterapia, emerita) Outi Nuutinen ja professori (emeritus) Ossi Rahkonen. Lisäksi vuosikokouksessa julkistettiin matka-apurahojen saajat: Kirsikka Aittola (350 €), Leena Hakola (490 €), Faranak Halali (350 €), Henna Jalkanen (350 €), Elina Järvelä-Reijonen (490 €), Timo Koskinen (350 €), Sohvi Lommi (350 €), Katriina Malkki (350 €), Sanna Rajapolvi (350 €), Eeva Rantala (350 €), Essi Skaffari (350 €) ja Maija Ylilauri (350 €). Matka-apurahoja myönnettiin yhteensä 4 480 € ja ne suunnattiin NNC2020 osallistumismaksuihin. SRY onnittelee uusia kunniajäseniä ja matka-apurahojen saajia!

Reetta Somero

Kirjoittaja työskentelee ravitsemusterapeuttina VSSHP:ssä ja on ollut SRY:n toiminnassa mukana vuodesta 2017.