Seminaaritarinoita – Syysseminaari 2020
Seminaaritarinoita -juttusarjassa SRY:n järjestämien seminaarien osallistujat kertovat, mitä seminaarista jäi mieleen.
Vuosi 2020 on ollut erikoinen koko maailmalle. Syytä ei tarvitsisi sanoa ääneen – kaikki tietävät viruksen, jonka takia SRY:n kevätseminaarikin jouduttiin perumaan, vaikka nyt eletään yhdistyksen 35-vuotisjuhlavuotta.
Onneksi syysseminaari 2020 järjestettiin etäyhteydellä ja kevääksi suunnitelluilla aiheilla. Olin näet jo keväällä odottanut etenkin lapsiin, raskaana oleviin ja maahanmuuttajiin liittyviä aiheita, koska nämä ovat juuri minun kliinisen työni asiakasryhmiä. Aamupäivä alkoi kysymyksellä, jota itsekin on tullut pohdittua:
Pärjääkö päiväkoti-ikäinen lapsi vegaaniruoalla? Tämä oli ETT Liisa Korkalon aiheena, ja hänen esittelemänsä MIRA-tutkimuksen perusteella voisi sanoa, että ainakin suurin osa lapsista pärjää; tutkimuksessa tuli ilmi vain yksittäisiä ongelmallisia tapauksia, ja muutamalla prosentilla vegaanilapsista kasvu oli huomattavan heikkoa. Vegaanilapset voivat hyötyä tutkimuksessa havaituista matalammista kolesterolitasoista ja korkeammista seerumin folaattipitoisuuksista sekasyöjiin verrattuna; toisaalta vegaaneilla sekasyöjiä matalampi D-vitamiinitaso ja proteiiniravitsemus voivat muodostua ongelmaksi.
Lasten valikoiva syöminen on yleinen ja haastava teema vastaanottotyössä. Sain siihen uutta hyödyllistä tietoa TtM Henna Jalkasen tutkimuksesta syömiskäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, jossa aineistona oli käytetty PANIC-tutkimusta. Sen mukaan aktiivisempi liikunnan harrastaminen ja vähempi ruutuaika on yhteydessä vähempään valikoivaan syömiseen ja toisaalta suurempaan ruoasta nauttimiseen. Aion kertoa asiasta haasteen kanssa kamppaileville vanhemmille. Ehkä siten valikoivat lapset saadaan syömään enemmän kasviksia ja proteiininlähteitä, jotka heillä Jalkasen tutkimuksen mukaan jäivät niukemmaksi.
Raskausdiabeetikoita tai sen riskiryhmäläisiä voi motivoida ruokavalion laadun parantamiseen, sillä FT Jelena Meinilän tutkimuksessa riski raskausdiabeteksen puhkeamiseen pieneni, kun raskaana olevat tutkittavat muuttivat ruokavaliotaan lähemmäksi suosituksia. Tutkimus pohjautui RCT-muotoiseen RADIEL-tutkimukseen, jossa tutkittavat saivat ravitsemus- ja liikuntaohjausta. Toinen tulos Meinilän tutkimuksessa oli, että raskaana olevien ruokavalion tyydyttynyt rasva oli suorassa yhteydessä 5-vuotiaan lapsen kehon rasvapitoisuuteen, ja hieman yllättävämmin omega-3-rasvahappojen saannin yhteys vaikutti kyseiseen mittariin eri tavoilla riippuen siitä, oliko odottajalla raskausdiabetes vai ei.
Olen työssäni miettinyt, pitäisikö maahanmuuttajataustaisille olla erilaisia suosituksia esimerkiksi D-vitamiinin suhteen. Tätä vahvisti PhD Folasade A. Adebayon tutkimus maahanmuuttajien ravinnonsaannista. Tutkimus perustui Maamu- ja Terveys 2011-tutkimuksiin. Kurdi- ja somalitaustaisilla seerumin D-vitamiinipitoisuus oli suomalaisia ja venäläisiä matalampi. Lisäksi ajattelen tutkimuksen pohjalta, että etenkin matalasti koulutettuja maahanmuuttajia tulisi ohjata terveyttä edistävään ruokavalioon, kuten runsaampaan kasvisten käyttöön. Ruisleipä on suomalainen huippuelintarvike, joka pitäisi tehdä tutummaksi myös muille maahanmuuttajille kuin venäläistaustaisille, joilla se oli Adebayon tutkimuksessa useammin käytössä.
Iltapäivän luennoilla siirryttiin vanhempaan ikäryhmään. Ensiksi vuosikurssikaverini TtM Maija Ylilauri esitteli tutkimuksensa kananmunan ja koliinin yhteydestä pienempään dementiariskiin. Tämä tutkimus saikin suurta mediahuomiota jo reilu vuosi sitten. Maijan tutkimus pohjautuu KIHD-kohorttiin, ja on kiinnostavaa, että siinä on huomioitu myös ApoE4-alleelin merkitys, koska tämä on Suomessa poikkeuksellinen yleinen dementiaan vaikuttava perintötekijä. Lisää mielenkiintoista aiheeseen liittyvää on tulossa, mutta en voi tässä paljastaa enempää 😉
Kananmuna olisi ikääntyneille muutenkin hyödyllinen elintarvike, sillä TtM Tarja Kaipainen kertoi ikääntyneiden proteiinin saannin olevan yleinen ongelma: joidenkin tutkimusten mukaan jopa noin 90 %:lla ikääntyneistä proteiininsaanti on riittämätöntä. Valoa pimeään toi, että Kaipiaisen tutkimuksessa yksilöllinen ravitsemushoito paransi kotihoidossa olevien proteiinin sekä joidenkin ravintoaineiden saantia. Positiivisesti yllättävää oli ravitsemusohjauksen vaikuttavuus siitä huolimatta, että se oli tutkimuksessa vain kertaluontoinen ohjaus.
35-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Laitinen piti puheen, jossa toi esille yhdistyksen tulevaisuuden tavoitteita ja esitteli yhdistyksen kunniajäsenet: kehitysmaiden naisten ja lasten parissa ansioituneen emeritaprofessori Marja Mutasen, pitkän yliopisto-opetus- ja ravitsemushoidon kehittämisuran tehneen yliopistonlehtori (emerita) Outi Nuutisen sekä emeritusprofessori Ossi Rahkosen, joka on tutkinut terveyden eriarvoisuutta ja julkaissut kansainvälisesti huomattavan paljon. Näistä kaksi jälkimmäistä pitivät myös omat puheensa.
Outi Nuutisen puheessa kiinnostavaa oli kuulla, miten ravitsemushoito ja -opetus on kehittynyt vuosien varrella. Hänellä oli havainnollistavia kuvia ja yksityiskohtaisia tarinoita uransa varrelta. O. Nuutisen uran aikana ollaan mm. siirrytty ravintokeskuksessa tehdyistä maitovelleistä kliinisiin letkuravintovalmisteisiin ja painavista luentomuistiinpanokansioista Moodle-ympäristöihin. Toivottavasti Outin tulevaisuuden toiveet ravitsemushoitoon — moniammatillisuus, ravitsemusterapeuttien määrän lisäys ja hoidon laadun arviointi — toteutuvat vielä omien työvuosieni aikana!
Seminaari päättyi Ossi Rahkosen puheeseen, jossa käsiteltiin sosioekonomisia terveyseroja ja alkoholinkäyttöä Suomessa. Siinä tuli harmillisesti esille, miten huonosti sosioekonomisten erojen kaventuminen on toteutunut vuosien varrella, vaikka se on ollut eri hallitusten agendana. Toivottavasti joku keksisi toimivia ratkaisuja, joilla esimerkiksi alkoholinkäyttöä ja tupakointia saataisiin vähennettyä matalammissa sosioekonomisissa luokissa — pelkästään tällä saataisiin elinajanodotteen eroa kavennettua ja monien sairausten ja alkoholikuolemien määrää vähennettyä. Alkoholinkäytössä on vielä vähentämisen varaa siitä noin 4 miljoonasta litrasta, jonka suomalaiset juovat 100% alkoholia kuukaudessa.
Tämänkin seminaarin perusteella voin todeta, etten ole katunut Suomen ravitsemustieteen yhdistykseen liittymistä. Seminaarit auttavat pysymään uusimman ravitsemustieteen tutkimuksen aallonharjalla. On myös aina mukavaa tavata kollegoita — toivottavasti ensi vuonna se onnistuisi jo paikan päällä!
Aino Niemi
TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti