Suomen ravitsemustieteen yhdistys jakaa jäsenilleen matka-apurahoja, joiden tarkoituksena on tukea ja edistää ravitsemustieteellistä tutkimusta ja julkaisemista. Vuonna 2020 kaikki matka-apurahat kohdistettiin NNC2020 konferenssin osallistumismaksuihin ja koska apurahoja myönnettiin niin monta, perinteisten matkakertomusten sijaan apurahansaajia pyydettiin kertomuksissaan ensisijaisesti esittelemään omaa tutkimustaan.
Elina Järvelä-Reijonen, Tutkijatohtori, TtT, laillistettu ravitsemusterapeutti, Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Itä-Suomen yliopisto
Esitin suullisena esityksenä ensimmäisiä tuloksiani post doc-tutkimusaiheeseeni liittyen otsikolla ”Material deprivation associated with higher body mass index – mediation via lifestyle or psychosocial factors?”. Äitiysvapaani vuoksi esittämäni tulokset olivat vielä alustavia.
Teen post doc-tutkimustani Itä-Suomen yliopistossa Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä StopDia-tutkimukseen liittyen. Väittelin tammikuussa 2020 Eliksiirit-tutkimukseen liittyen, mutta pääsin aloittamaan StopDia-tutkimuksen aineiston keruussa ja käsittelyssä jo vuoden 2018 puolella. StopDia-tutkimus on Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n vuosina 2016 – 2019 toteuttama tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimus, jossa rekrytoitiin tyypin 2 diabetesriskissä olevia aikuisia Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirien alueilta elintapainterventioon. Yli 3000 tutkittavaa vastasi sähköiseen kyselyyn, jolla kerättiin tietoa mm. elintavoista, psykososiaalisista tekijöistä ja sosiodemografisista taustoista. Lisäksi tutkittavat kävivät omassa perusterveydenhuollon yksikössä hoitajan vastaanotolla, jossa mitattiin paino, pituus, vyötärönympärys ja verenpaine. Laboratoriokäynnillä tehtiin sokerirasituskoe ja otettiin paastoverinäyte.
Oma tutkimusaiheeni keskittyy tässä tyypin 2 diabetesriskissä olevien aikuisten aineistossa sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleviin. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että matala sosioekonominen asema, kuten alhainen koulutus– ja tulotaso, on yhteydessä suurempaan tyypin 2 diabeteksen riskiin. StopDia-tutkimuksessa kerättiin myös tietoa toimeentulovaikeuksista, eli oliko tutkittavalla ollut riittävästi rahaa välttämättömiin perusmenoihin (ruokaan, lääkkeisiin ja lääkärissäkäyntiin). Tutkittavista 17 % vastasi, että viimeisen vuoden aikana rahat eivät olleet riittäneet ruokaan, lääkkeisiin ja/tai lääkärikäyntiin. Näiden tutkittavien keskimääräinen painoindeksi oli korkeampi kuin tutkittavilla, joiden rahat olivat riittäneet ruokaan, lääkkeisiin ja/tai lääkärikäyntiin. Voi tuntua ristiriitaiselta, että henkilöllä, jolla ei ole riittävästi rahaa ruokaan, on korkeampi painoindeksi kuin henkilöllä, jolla raha ei rajoita ruoan saatavuutta. Korkean tulotason maiden naisilla tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin näyttöä siitä, että ruokaturvattomuus on yhteydessä lihavuuteen. On esitetty, että syitä lihavuudelle voivat olla esimerkiksi mielenterveydelliset haasteet tai elimistön rasvavarastojen lisäys tai energiapitoisempien ruokien valinta, kun ruoansaanti vaikuttaa epävarmalta.
Post doc-tutkimukseni aluksi tarkastelen, välittyykö toimeentulovaikeuksien yhteys tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin (kuten painoindeksiin) elintapatekijöiden (esim. ruokavalion laatu, liikunta) ja/tai psykososiaalisten tekijöiden (esim. koettu yksinäisyys ja stressi) kautta. Tällaisen mekanistisen näkökulman avulla pyrimme löytämään keskeisimmät kohdat, joihin vaikuttamalla tyypin 2 diabeteksen riskiä voitaisiin vähentää sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevien keskuudessa.
Jatkossa tavoitteenani on myös tarkastella, miten StopDia-intervention digisovellusta ja ryhmäohjausta hyödyntävä elintapainterventio on vaikuttanut heikommassa asemassa olevilla aikuisilla ja miten hyvin he ovat sitoutuneet interventioon. Digitaaliset palvelut voivat olla kustannustehokas ja asiakkaalle helposti saatavilla oleva vaihtoehto. Suomalaisissa leipäjonoissa tehtyjen StopDia-tutkimuksen haastattelujen perusteella useimmilla (77 %) heikommassa asemassa olevillakin on käytössä älypuhelin, tablettitietokone tai tietokone. Muutamissa aiemmissa tutkimuksissa potilaan alemman koulutustason ja sosioekonomisen aseman on kuitenkin raportoitu olevan esteenä digitaalisten menetelmien käytölle terveydenhuollossa.
Sekä tyypin 2 diabeteksen ehkäisy että sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen ovat suuria haasteita yhteiskunnassamme. Tällä post doc-tutkimuksellani pyrin löytämään keinoja, joilla tyypin 2 diabeteksen riskiä voisi pienentää sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevilla suomalaisilla.