Suomen ravitsemustieteen yhdistys jakaa jäsenilleen matka-apurahoja, joiden tarkoituksena on tukea ja edistää ravitsemustieteellistä tutkimusta ja julkaisemista. Vuonna 2019 matka-apurahat kohdennettiin yhdistyksen Eurooppalaisen kattojärjestön (Federation of European Nutrition Societies, FENS) konferenssiin, joka järjestettiin Dublinissa Irlannissa 15.-18.10.2019. Apurahansaajien kirjoittamissa matkakertomuksista jaetaan matkalta saatua tietoa yhdistyksen jäsenille.
13th European Nutrition Conference – matkakertomus
ETT Henna Vepsäläinen, Helsingin yliopisto
Osallistuin ensimmäistä kertaa Euroopan ravitsemustieteiden yhdistysten (Federation of European Nutrition Societies, FENS) konferenssiin Dublinissa, Irlannissa 15.–18.10.2019, joka järjestettiin nyt 13. kerran. Ohjelma vaikutti ennakkoon erittäin kiinnostavalta, sillä mielenkiintoisia symposiumeja, plenary-esitelmiä, lyhyempiä suullisia esityksiä sekä posteriesityksiä oli tarjolla aamusta iltaan kolmen ja puolen päivän ajan. Ohjelmaan tutustumista haittasi kuitenkin se, että sekä sähköinen että painettu ohjelma olivat hankalia luettavia, ja lukuisten rinnakkaissessioiden esityksiä oli vaikea verrata keskenään. Ongelmaksi ei kuitenkaan tuntunut muodostuvan se, etteikö kiinnostavia esityksiä löytyisi, vaan ennemminkin valinnanvaikeus.
Heti ensimmäisenä konferenssipäivänä ohjelmaa riitti pitkälle iltaan. Esimerkiksi iltapäivän Novel approaches to measure dietary assessment –symposiumissa Faustina Hwang Readingin yliopistosta kertoi teknologian mahdollisuuksista ruoankäytön tutkimisessa. Hän esitteli kaksi teknologiaa: 1) NANA (Novel Assessment of Nutrition and Ageing), tietokonepohjainen ruokapäiväkirja ikääntyneille (65–89-vuotiaat) ja 2) eNutri, FFQ-sovellus, joka analysoi ruoankäytön automaattisesti ja tarjoaa henkilökohtaista palautetta tutkittaville. Samassa symposiumissa oli myös esitys ruokakuvien tunnistamisesta koneellisesti. Tämä olisi toki äärimmäisen kiinnostava kehityssuunta, mutta silti tuntuu, että siitä ollaan vielä kaukana, että kone pystyisi tunnistamaan luotettavasti ruoan ja sen määrän, saati erottamaan useiden eri ruokien kombinaation lautaselta. Hienoa kuitenkin, että tätäkin tutkitaan!
Myöhäisen iltapäivän symposiumissa pohdittiin sitä, miten väestön ruokavalion saisi pidettyä planeetan kestokyvyn asettamissa rajoissa. Oli mukavaa, että konferenssissa oli selkeästi vahva kestävän kehityksen painopiste, ja useat sessiot käsittelivät samaa aihetta eri näkökulmista. Tim Smitsin esitys tuuppauksen (engl. nudging) periaatteista oli erittäin opettavainen. Oli mukava kuulla aiheesta muutenkin kuin vain ravitsemustieteen näkökulmasta, vaikka pääpaino olikin ravitsemustieteellisellä lähestymistavalla. Pitkän päivän jälkeen oli mukava päästä tervetuliaistapahtumaan tapaamaan tuttuja ja nauttimaan tarjoiluista.
Keskiviikkoaamu alkoi omalla esityksellä, kun esittelin posterisessiossa EIT Food –rahoitteista projektiamme. Projektissa olemme kehittäneet päiväkotikäyttöön tarkoitetun mobiilisovelluksen, jota testataan parhaillaan päiväkodeissa Suomessa, Puolassa ja Iso-Britanniassa. Konferenssissa oli käytössä systeemi, jossa noin 4–6 posteria oli koottu samaan sessioon ja kukin piti posteristaan neljän minuutin esityksen. Tämä tuntui toimivan hyvin, ja posterisessiossa oli aktiivista keskustelua postereiden aiheista, vaikka ajankohta olikin aikaisin aamulla, eikä esiintyjien lisäksi muuta yleisöä ollut juurikaan.
Yksi keskiviikon mielenkiintoisimpia sessioita oli illan symposium, joka oli nimetty kärjistävään tyyliin ”Credibility vs. Clickbait – communicating nutrition research to the public”. Oli hauska kuulla, miten eri tavoin ravitsemustieteilijät tekevät tieteen popularisointia eri puolella maailmaa. Sessiossa tuntui kuitenkin olevan vahva yhteishenki sen suhteen, että tutkijoiden on pakko ottaa jonkin verran mediatilaa – jos he eivät sitä tee, joku muu kyllä tekee, ja silloin sisältö voi olla hyvinkin erilaista. Vaikka Suomi ja suomenkielinen yleisö onkin melko pieni markkina-alue, on Suomessakin vielä tilaa ravitsemustieteen asiantuntijoille sosiaalisessa mediassa.
Oma suullinen esitykseni oli perjantaiaamuna. Esitykseni koski pitkäaikaista stressiä ja sen yhteyttä ruokavalioon päiväkoti-ikäisillä lapsilla DAGIS-tutkimuksen aineistossa. Ikävä kyllä esityksen ajoitus oli todella huono, sillä konferenssi-illallinen oli pidetty edellisenä iltana, ja paikalla oli vain kourallinen kuulijoita. Oli kuitenkin mukavaa, että yksi kuulija oli tullut varta vasten paikalle kuuntelemaan esitystäni, ja hänen kanssaan vaihdoimmekin muutaman sanan ja käyntikortit heti esityksen jälkeen. Hän on itse tutkinut lasten pitkäaikaista stressiä nimenomaan hiuskortisolin avulla. Juuri tällaisten kontaktien takia konferensseissa käydään!
Kaiken kaikkiaan konferenssi oli erittäin inspiroiva, joskin väsyttävä, sillä ohjelmaa riitti aamusta iltaan. Oli mukava käydä pelkästään ravitsemukseen keskittyvässä konferenssissa, sillä aiemmat konferenssikokemukseni ovat olleet ravitsemus- ja liikuntakäyttäytymistä tai kansanterveyttä yleisemmin käsitteleviä tapahtumia. Toki joskus on mukavaa, että konferenssin aikana voi tehdä piipahduksia toisten tieteenalojen puolelle, mutta joskus on kiva keskittyä pelkästään ravitsemukseen.