Alakoulujen ruokakasvatus ei ole suunnitelmallista
Ajatella, jokaisesta alakoulusta löytyy höyläpenkki puutöiden tekemistä varten, mutta vain harvasta alakoulusta löytyy oppilaiden käyttöön leikkuulautaa. Kumpaa työvälinettä olet itse käyttänyt elämäsi aikana enemmän?
Lapset saavat hyvin varhain vastuuta syömisestään. Ekaluokkalaiselle ei enää esikoulun tapaan tarjota koulussa aamupalaa ja luulenpa, että vastuu sen valmistamisesta ja syömisestä on pääosin pienellä koululaisella. Mutta pienet koululaiset ovat innokkaita oppimaan ja tekemään. Siksi ruokakasvatuksellisten oppituntien pitäminen juuri heille olisi hyvin palkitsevaa. Miksi siis lykätä ruokakasvatuksen pedagoginen suunnittelu yläkoulun kotitalousopettajalle? Ruokaan linkittyvistä asioista puhutaan joka tapauksessa alakoulussa päivittäin. Miksei siis opettajille anneta tähän ammatillisia valmiuksia?
Ruokakasvatus ei ole oppiaine, mutta se on osa perusopetuksen laaja-alaisia osaamistavoitteita ja sitä kautta voisi integroitua oppiaineisiin, koulun toimintakulttuuriin ja kouluruokailukäytäntöihin. Väitöskirjassani halusin selvittää, mitkä tekijät haastavat tai mahdollistavat ruokakasvatuksen toteutusta alakoulussa. Ymmärryksen lisääminen ruokakasvatuksen tavoitteista, haasteista ja mahdollisuuksista on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan hyödyntää ruokakasvatuksen koko potentiaali kouluyhteisöissä ja yhteiskunnassa.
Hyödynsin pääosin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja aineistoni muodostui eri aloilla toimivien ruokakasvatuksen asiantuntijoiden Delfoi-kyselyiden vastauksista, luokanopettajien kyselyvastauksista sekä luokanopettajaopiskelijoiden, alakoulujen rehtoreiden ja kuntien opetustoimen johtajien tutkimushaastatteluista.
Tutkimuksessa muodostetut ruokakasvatuksen teemat konkretisoivat ja korostavat ruokakasvatuksen moninäkökulmaisuutta. Yleisempää on, että ruokakasvatus mielletään kouluruokailuna ja terveystiedon opetuksen osana, kuten luokanopettajaopiskelijat tätä aineistossani kuvasivat. Tutkimuksen tuloksena muodostui lisäksi 42 oppimistavoitetta alakoulun ruokakasvatukseen, joita voi hyödyntää opetussuunnitelmatyön pohjana.
Luokanopettajat kokivat suurimmiksi haasteiksi ajan ja resurssien puutteen sekä kuinka saada varattua työsuunnittelussa ruokakasvatukselle oma paikka. Merkittävimmät mahdollistajat toteutukselle olivat rehtorin ja kollegoiden antama tuki. Luokanopettajaopiskelijat kokivat valmiutensa ruokakasvatukseen perustuvan enemmän henkilökohtaiseen mielenkiintoon ja intuitioon kuin koulutuksen tarjoamaan osaamiseen. Opiskelijat toivoivat, että ruokakasvatus otettaisiin systemaattisesti osaksi luokanopettajakoulutusta, sillä jo kouluruokailun lakisääteinen ohjaaminen ja siihen liittyvien haasteiden ratkaiseminen edellyttäisi ammatillista osaamista.
Alakoulun ruokakasvatuksen toteutusta tukee se, että pedagogiselle toiminnalle asetetaan selkeät tavoitteet ja niiden toteutumista myös arvioidaan, pedagogiselle suunnittelulle varataan riittävästi aikaa, oppimisympäristöistä luodaan tavoitteita tukevia sekä opetuksessa käytettävien ruokatarvikkeiden tai muiden opetusmateriaalien hankintaan osoitetaan rahallinen resurssi. Koulujen rehtoreilla on keskeinen rooli tällaisen koulukulttuurin edistämisessä. Luokanopettajakoulutuksessa tulee suunnitelmallisesti käsitellä opettajan ruokakasvattajuutta itsereflektion kautta ja tavoiteltavia ruokakasvatuskäytäntöjä.
Muutosvoima käynnistyy siitä, että ruokakasvatuksen merkitys ja tärkeys tunnistetaan ja tunnustetaan. Tosin vaikuttaa välillä siltä, että on houkuttelevampaa vedota kouluarjen kiireeseen ja hektisyyteen ja jättää sen varjolla asia odottamaan.
Aija Laitinen, TtT, laillistettu ravitsemusterapeutti
Tutustu väitöskirjaan
Laitinen Aija. Kohti systemaattisesti toteutuvaa ruokakasvatusta: Tutkimus ruokakasvatuksen tavoitteista ja toteutukseen vaikuttavista tekijöistä alakoulussa. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences nro 893, 2025. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5577-7
Asiasanat: ruokakasvatus, perusopetus, koulu, opetussuunnitelma, koulutuspolitiikka