Seminaaritarinoita – Kevätseminaari 2019

Seminaaritarinoita -juttusarjassa SRY:n järjestämien seminaarien osallistujat kertovat, mitä seminaarista jäi mieleen.

Tämän vuoden kevätseminaari ”Tieteen työkalut – ravitsemustutkimuksen menetelmäfestarit” järjestettiin perjantaina 22.3.2019 Tieteiden talossa Helsingissä. Festaritunnelman takasivat huippupuhujat ja noin 70 paikalle saapunutta kuulijaa. Livelähetystä seurasi pitkin päivää viitisenkymmentä etäosallistujaa. Päivän aikana käytiin myös jännittävä Vuoden nuori tutkija -kilpailu. Neljän ansiokkaan esityksen joukosta voittajaksi valittiin FT Kati Mokkala Turun yliopistosta. Palkintona on matka-apuraha FENS:n konferenssiin lokakuussa sekä suullinen esitys konferenssin ”Nordic Diet and Health” -symposiumissa. Mutta palataanpa takaisin seminaarin teemaan. Kuten seminaarin otsikko antoi ymmärtää, saimme kuulla esityksiä ravitsemustieteen tutkimusmenetelmiin liittyen eri näkökulmista tarkasteltuna. Tässä poimintoja seminaaripäivän esityksistä.

Seminaaripäivän avasivat professori Suvi Virtanen ja dosentti Liisa Valsta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta esityksillään elintarvikkeiden koostumustietokannoista ja ravinnonsaannin laskennasta. Suvi Virtasen esityksessä tärkein muistutus itselleni oli, että lasketun ravintoaineiden saannin oikeellisuus on suoraan riippuvainen käytetystä koostumustietokannasta. Suurin osa ravitsemuksen parissa työskentelevistä tiedostaa jo hyvin, että ruoankäytön tutkimusmenetelmissä on monenmoisia virhelähteitä, mutta koostumustietokanta otetaan helposti annettuna, eikä siihen liittyviä virheitä aina muisteta arvioida tai ottaa huomioon tutkimustuloksia raportoitaessa. Liisa Valsta puolestaan pureutui esityksessään eri maissa laskettujen ravintoaineiden saantien vertailukelpoisuuteen. Erot ravintoaineiden saannissa maiden välillä voivat toki olla todellisia, mutta ne voivat johtua myös esimerkiksi eroista koostumustietokannoissa, ravintolaskentaohjelmissa tai tutkimushenkilökunnan (esimerkiksi ravintohaastattelijoiden) toiminnassa. Tätä havainnollistaa Valstan esittelemä tuore kansainvälinen tutkimus, jossa samanlaisia 24-tunnin ruoankäyttöhaastatteluja toteutettiin kuudessa eri Euroopan maassa, mutta lasketussa ravintoaineiden saannissa oli kuitenkin jonkun verran eroja.

Professori Jaakko Nevalainen toi uudenlaisen näkökulman ruoankäytön tutkimukseen esittelemällä tutkimushanketta, jonka aineistona käytetään S-ryhmän asiakasomistajien ostokäyttäytymisestä saatavaa dataa, eli tarkkaa tietoa niistä ostoista, joiden yhteydessä on käytetty S-ryhmän bonuskorttia. Nevalainen kertoi, että tutkimusryhmäläiset joutuvat projektista kertoessaan usein perustelemaan, mitä kyseinen data oikeastaan kertoo. Ihmisillä on myös tapana omakohtaisin esimerkein kertoa, miksi tällainen data ei heidän taloutensa kohdalla kuvaa lainkaan talouden ruoankäyttöä. Myönnän syyllistyneeni tähän itsekin aikaisemmin tästä projektista kuullessani. Tämä esitys herätti kuitenkin ajattelemaan, että tässä ruoankäytön mittausmenetelmässä virhelähteet ovat hyvin erilaisia kuin muissa. Näin ollen, vaikka menetelmä ei itsessään olisikaan täydellinen, se voi tuottaa kuitenkin uudenlaista, täydentävää, tietoa aikaisemmin käytettyjen menetelmien tuottamien tulosten rinnalle. Jos Nevalaisen esitys sai ajattelemaan ruoankäytön arviointia vähän erilaisesta näkökulmasta, niin teki myös Ruokaviraston erikoistutkijan Tero Hirvosen esitys, joka käsitteli ruoankäyttötietojen hyödyntämistä riskinarvioinnissa. Hän toi esiin sen, että riskinarviointiin käytetään usein aineistoja, joita ei ole siihen varta vasten suunniteltu. Tämä tuottaa monenlaisia haasteita. Vaikka se ei varsinaisesti esityksen aiheen ollutkaan, itselleni esitys toimi hyvänä muistutuksena siitä, että ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin tutkimusmenetelmiä valitessa on hyvä tietää tarkasti, mihin aineistoa todella aiotaan käyttää.

Kuten päivän aihekin antoi olettaa, saimme kuulla myös esityksiä liittyen erilaisiin tilastomenetelmiin. THL:n tilastoasiantuntija Heli Tapanainen kertoi, miten tilastollisin keinoin voidaan mallintaa ravintoaineiden tavanomaista saantia, eli pitkän aikavälin päivittäistä keskiarvosaantia. Ruokapäiväkirja ja ravintohaastattelut tuottavat tietoa vain lyhyen aikavälin (muutamia päivä) saannista, ja niiden avulla voidaan luotettavasti arvioida tietyn ryhmän keskiarvosaantia. Päivittäinen vaihtelu ruoankäytössä tuottaa menetelmiin kuitenkin satunnaisvaihtelua, jolloin saantijakaumasta tulee todellista leveämpi. Tämä satunnaisvaihtelu voidaan tilastollisin menetelmin poistaa, jolloin saadaan luotettavampi arvioita esimerkiksi siitä, kuinka suurella osalla ryhmästä ravintoaineen saanti jää suosituksen alle. Tätä tekniikkaa on käytetty FinRavinto 2017 -tutkimuksen tuloksia laskettaessa ja tutkimuksen raportista voikin lukea kyseisestä menetelmästä lisää. Toinen tilastopainotteinen esitys kuultiin dosentti Hanna Konttiselta liittyen rakenneyhtälömallinnuksen hyödyntämiseen ravitsemustutkimuksessa. Rakenneyhtälömallinnusta käytetään paljon yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, ja sen käyttö on yleistymässä myös ravitsemustieteessä. Sillä on yhtymäkohtia lineaariseen regressioon, mutta lineaarisesta regressiosta poiketen rakenneyhtälömallinnuksessa voi olla yhtä aikaa useampia selitettäviä tekijöitä. Rakenneyhtälömallinnus tarjoaa myös monia mahdollisuuksia pitkittäisaineistojen analysointiin ja sen avulla voidaan tehdä esimerkiksi erilaisia mediaatiomalleja. Jos tämä tilastotykitys päivän viimeisenä esityksenä alkoi hengästyttää, kannattaa muistaa Maijaliisa Erkkolan loppusanat seminaarin päätteeksi: ”Ihan kaikkea ei tarvitse itse täysin hallita, mutta on hyvä tietää, mitä kaikkia menetelmiä on olemassa, niin osaa tarvittaessa pyytää apua niiltä, jotka menetelmän paremmin hallitsevat.”

Erityisen virkistävänä pidin dosentti Riitta Freesen esitystä ravintoaineiden biomarkkereista, ehkä sen takia, että se oli itselleni hyvin vierasta aluetta. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että metabolomiikka on tuonut uusia näkökulmia biomarkkereihin, ja appelsiinimehun käytöllekin löytyy biomarkkeri, virtsaan erittyvä proliinibetaiini. Virstan metabolomiittiprofiilin perusteella voidaan myös arvioida esimerkiksi DASH-ruokavalion toteutumista. Ei biomarkkerien käyttö kuitenkaan aivan ongelmatonta ole, sillä sopivan biomarkkerin valinta edellyttää todella syvällistä ravintoaineen fysiologian tuntemista, ja hyvinkin valittu biomarkkeri on arvoton, jos preanalyyttinen laatu ei ole kunnossa (eli näyte on kerätty väärin). Appelsiinimehun biomarkkerinkin uskottavuutta vähän heikentää se, että Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat havainneet myös ruisleseen lisävään virtsan proliinibetaiinin määrää hiirillä.

Toinen raikas näkökulma tutkimusmenetelmiin tuli professori Pia Jallinojalta liittyen laadulliseen tutkimukseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin yhdistettynä määrälliseen aineistoon. Tämän esityksen myötä aloin pohtia laajemminkin sitä, miten erilaiset tutkimusmenetelmät täydentävät toisiaan. Jos ajattelee vaikka päivän aikana laajasti käsittelyssä olleita ruoankäytön ja ravinnonsaannin arviointimenetelmiä, lienee selvää, ettei yksikään menetelmä ole automaattisesti toista parempi eikä tuota absoluuttista totuutta. Useita menetelmiä yhdistelemällä päästään siis lähimmäksi todellisuutta. Saman voi ajatella pätevän laajemminkin esimerkiksi tilastolliseen mallinnukseen, tai vaikka määrälliseen ja laadulliseen tutkimusotteeseen. Tähän ehkä vähän kliseiseen, mutta silti ajankohtaiseen toteamukseen on hyvä lopettaa tämä seminaaritarina. Nähdään seminaareissa!

Elli Jalo

Kirjoittaja on ravitsemustieteen jatko-opiskelija Helsingin yliopistosta ja SRY:n hallituksen toiminnassa mukana vuodesta 2015.

P.S. Jäsenille jaetut seminaarin luentodiat löytyvät täältä niiltä osin, kun esiintyjät ovat sallineet jakamisen. Salasana on sama kuin aikaisemmillakin nettisivuilla ja sen saa tarvittaessa hallitukselta.