Ekologinen kestävyys osaksi pohjoismaisia ravitsemussuosituksia
Kansallisilla ja kansainvälisillä ravitsemussuosituksilla on jo pitkään viestitty ruokavalintojen vaikutuksista terveyteen. Ruoantuotannolla ja -kulutuksella on kuitenkin suuri vaikutus myös meneillään oleviin ympäristökriiseihin. Kestävä tuotanto ja kulutus ovat yksi maailmanlaajuisista kestävän kehityksen tavoitteista. Onkin loogista, että tulevat Pohjoismaiset ravitsemussuositukset nostavat ekologisen kestävyyden vahvasti terveysnäkökulman rinnalle.
Sekä julkisessa keskustelussa että paljolti myös tutkimuksessa ruoan ympäristövaikutuksista on keskitytty eniten ilmastovaikutuksiin. Ne ovatkin ruoantuotannolla ja -kulutuksella suuret, sillä globaalisti ruoantuotannon- ja kulutuksen on arvioitu aiheuttavan kolmanneksen kaikista ihmisen tuottamista ilmastovaikutuksista. Suomessa ruoantuotannon ja -kulutuksen ilmastovaikutukset ovat noin viidenneksen kokonaiskulutuksesta. Ruoantuotanto ja kulutus vaikuttavat kuitenkin ympäristöön myös muuten. Nykyisenkaltainen tuotanto vähentää monin tavoin luonnon monimuotoisuutta, rehevöittää vesistöjä, aiheuttaa kemikaalikuormitusta ja on suuri maa- ja vesivarojen käyttäjä. Ruokien ympäristövaikutukset ovat osittain samansuuntaisia, mutta osittain myös ristiriidassa keskenään. Eri vaikutuksia onkin syytä tarkastella rinnakkain.
Pohjoismaissa, kuten myös Suomessa, vajaa 40 % ruoasta tuodaan ulkomailta. Näin ollen pohjoismainen ruoankulutus aiheuttaa päästöjä sekä Pohjoismaissa että sen ulkopuolella. Osa ympäristövaikutuksista on luonteeltaan globaaleja, osa paikallisempia. Ilmastopäästöt lämmittävät koko maapallon ilmastoa riippumatta siitä, missä päästöt tuotetaan. Ruoan tuotannon vesistöjä kuormittava vaikutus ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen eli luontokato taas näkyvät paikallisemmin ruoantuotantoalueilla. Ruoan tuotanto-olosuhteet ja tuotantotavat vaikuttavat merkittävästi ympäristövaikutusten määrään ja laatuun. Esimerkiksi pohjoisessa ympäristössä runsaiden sateiden ja alhaisemman lämpötilan takia kasteluveden käyttö maataloudessa on niukkaa, kun taas vähäsateisilla ja lämpimillä alueilla kastelu vaatii paljon makeaa vettä. Lajirikkailla alueilla viljely uhkaa suurempaa lajimäärää kuin vähälajisemmilla alueilla, mutta myös ekosysteemin harvinaisuudella tai yleisyydellä on merkityksensä. Toisaalta ympäristökriisit vaikuttavat vahvasti ruoan tuotantoon kuten näimme viime kesänä Suomessakin, kun viljasato jäi alhaiseksi poikkeuksellisten sääolojen takia.
Suomalainen ruokavalio aiheuttaa noin puolet kasvihuonekaasupäästöistään Suomessa ja loput ulkomailla. Liha- ja maitotuotteet, joissa kotimaisuusaste on korkea (lukuun ottamatta joitakin maitotuotteita kuten juustoja ja jogurtteja), vastaavat noin 65 % suomalaisen ruokavalion ilmastovaikutuksista. Globaaleilla mittareilla tarkasteltuna suomalaisen ruoankulutuksen vaikutukset lajien vähenemiseen taas kohdistuvat lähes kokonaan ulkomaille. Globaalisti kaikista suurin lajikadon aiheuttaja on ekosysteemien tuhoutuminen pellonraivauksen seurauksena. Esimerkiksi nisäkkäiden ja lintujen sukupuuttouhasta 80 % on maataloudesta aiheutuvaa. Maailman maa-alasta noin puolet on maatalouden käytössä, mistä eläinperäisen ruoan tuotanto vie 70 %. Suomessa kulutetun ruoan maankäytön aiheuttama luontokato tapahtuu esimerkiksi Brasiliassa, Intiassa, Kolumbiassa ja Indonesiassa. Viljelykasveista luontokatoa aiheuttavat merkittävästi kahvi, kaakao, sokeri ja soijapavut. Soijapavusta suoraan ihmisravinnoksi käytetään vain 7 %, kun taas eläinten rehuna 77 %. Soijapavuista johtuva lajikato liittyy siis pääasiassa eläintuotantoon. Suomalaisessa eläintuotannossa soijaa käytetään erityisesti broilerintuotannossa.
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen nykyisellä vauhdilla on vakava uhka maapallon ekosysteemien toiminnalle.
Suomen pinta-alasta alle 10 % on peltoa, josta noin puolet on nurmea (säilörehuntuotannossa tai kesannolla). Suomen maatalouspinta-alan supistumisen myötä 1950-60-luvulta lähtien moni maatalouden perinnebiotoopeista riippuvainen laji on kadonnut, harvinaistunut tai muuttunut uhanalaiseksi. Laiduntavia eläimiä, nautoja, lampaita ja vuohia, voidaan käyttää perinnebiotooppien hoitoon, mutta siihen tarvittava eläinmäärä on paljon pienempi kuin nykyinen tuotantoeläinten määrä. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen nykyisellä vauhdilla on vakava uhka maapallon ekosysteemien toiminnalle. Ekosysteemit säätelevät planeetan olosuhteita ja ovat tarpeellisia ruoantuotannolle. Luonnon monimuotoisuus on välttämätöntä myös ihmisen hyvinvoinnille, koska se mahdollistaa ruoantuotannon ja pölytyksen, vaikuttaa tuhoeläinten hillintään, lämmön säätelyyn ja hiilinieluihin.
Suomessa tuotetun ruoan vesijalanjälki on luonnonolosuhteistamme johtuen pieni. Ruokavaliomme vesijalanjälki kohdistuukin lähes kokonaan ulkomaille. Suomalaisen ruokavalion ulkomaille kohdistama veden kulutus on suurta esimerkiksi riisin ja sitrushedelmien tuotannossa. Tämä voi vesiniukoilla alueilla vaikeuttaa juomaveden saatavuutta ja jopa vaarantaa ruokaturvaa. Veden kulutus aiheuttaa paikoin myös luontokatoa.
Ruoantuotannon vaikutukset vesistöihin johtuvat yleensä ravinteista, erityisesti typestä ja fosforista. Niitä lisätään peltoihin lannoitteina edistämään satokasvien kasvua. Nykyisenkaltainen intensiivinen ruoantuotanto aiheuttaa paljon haitallisia vesistövaikutuksia. Esimerkiksi Suomessa viljely aiheuttaa ravinnekuormitusta sisävesiin ja Itämereen. Tuontituotteiden kautta suomalainen ruoankulutus aiheuttaa rehevöitymistä esimerkiksi Keski-Euroopassa ja osaltaan pahentaa pohjavesien pilaantumista. Suuri rehevöittävä potentiaali on esimerkiksi lihoilla ja avoimissa järjestelmissä kasvatetuilla kaloilla. Toisaalta Suomessa lähivesistä kalastettu villikala poistaa vesistöistä ravinteita vähentäen näin rehevöitymistä.
Maatalouden typen käytöstä aiheutuu ilmastovaikutuksia myös typen haihtuessa ilmaan kasvihuonekaasuina ja typpilannoitteiden valmistuksen runsaan energiantarpeen vuoksi. Fosfori sen sijaan on uusiutumaton luonnonvara; nykyisellä ja ennustetulla käytöllä sen varannot loppuvat maailmasta 50-100 vuodessa. Myös muihin maataloudessa käytettäviin kemikaaleihin liittyy huolia. Esimerkiksi tuholaisten torjunta-aineena käytettävät pestisidit voivat olla terveydelle haitallisia ja ne voivat saastuttaa vesiä ja maata. Ne aiheuttavat myös luontokatoa, esimerkiksi vähentäen pölyttäjiä.
Samaan aikaan epäterveellinen ruokavalio aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 20 % ennenaikaisista kuolemista. Ruokatottumuksemme linkittyvät vahvasti maailmanlaajuisiin ja kansallisiin terveyshaasteisiimme, lihavuuteen, tyypin 2 diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Suomalaiset syövät perinteisesti liian vähän kasviksia vaikkakin edistystä on tapahtunut. Punaisen ja prosessoidun lihan käyttösuositus, enintään 500 grammaa viikossa, ylittyy neljällä viidestä miehestä ja neljäsosalla naisista. Punaisen ja prosessoidun lihan kulutus lisää näin ollen erityisesti suomalaismiesten paksusuolisyövän riskiä. Useissa tutkimuksissa on nähty, että terveellinen ja ympäristöä vähemmän kuormittava ruokavalio voivat kulkea rinnakkain. On arvioitu, että nykyisten kansallisten ravitsemussuositusten käyttöönotto vähentäisi ennenaikaisia kuolemia ja voisi vähentää ruokavalion hiilidioksidipäästöjä, mutta päästöjen väheneminen olisi tavoitteisiin nähden riittämätöntä. Keskimäärin kansalliset ravitsemussuositukset eivät ota muitakaan ympäristövaikutuksia riittävästi huomioon. Sen sijaan viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan planetaaristen rajojen ehdoilla suunniteltu ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruokavalio vähentäisi tehokkaasti sekä ennenaikaisia kuolemia että ympäristövaikutuksia.
Terveellinen ja ympäristöä vähemmän kuormittava ruokavalio voivat kulkea rinnakkain.
Tällä hetkellä ruoantuotantojärjestelmä ei ole sopusoinnussa terveellisen, paljon kasviksia ja vähän punaista ja prosessoitua lihaa suosivan ruokavalion kanssa. Nykyinen ruoantuotanto ei mahdollista koko maailman väestön syödä terveellisesti. Ruoankulutuksen lisäksi myös ruoantuotannon rakenteiden on siis muututtava. Muutos haastaa pohtimaan myös ruokajärjestelmän pohjana olevia arvoja.
Nykyinen ruokavaliomme uhkaa terveyttämme kahdesta suunnasta; epäterveellinen ruoka sairastuttaa ja ruoan ympäristövaikutukset uhkaavat osaltaan elinedellytyksiämme. Ruoan ravitsemus- ja ympäristövaikutuksia ei voidakaan enää tarkastella toisistaan irrallisina. Pohjoismaisten ravitsemussuositusten komitea on järjestänyt seminaareja kestävän ruokavalion ja ruoantuotannon ympärille. Olemme kuulleet muun muassa tutkijoiden, ministeriöiden ja EU:n näkemyksiä kestävästä ruoantuotannosta ja -kulutuksesta. Haasteita ympäristövaikutusten liittämiseen ravitsemussuosituksiin tuovat etenkin ruoantuotannon ympäristövaikutusten monimutkaisuus ja osin myös vaikutusten arviointimenetelmien rajoitteet. Tutkijayhteisö on kuitenkin yksimielinen kasvipainotteisen ruokavalion hyödyistä sekä terveydelle että planeetalle. Pohjoismaisten ravitsemussuositusten päivittäminen on käynnissä ja suositusten uudistettu painos (Nordic Nutrition Recommendations 2022) julkaistaan loppuvuodesta 2022. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset luovat tutkittuun tietoon pohjaavan tiekartan Pohjoismaiden ja Baltian maiden ympäristöystävälliselle ruoankulutukselle ja ravitsemuspolitiikalle.
Kirjoittajat:
Jelena Meinilä (ETM, FT)
Tutkijatohtori, Elintarvike- ja ravitsemustieteen osasto
Helsingin yliopisto
Maijaliisa Erkkola (ETM, FT, dosentti)
Yliopistonlehtori, Elintarvike- ja ravitsemustieteen osasto
Helsingin yliopisto
Merja Saarinen (MMM, MMT)
Erikoistutkija, Biotalous ja ympäristö/Kestävyystutkimus ja indikaattorit
Luonnonvarakeskus
Viitteitä:
Crippa M, ym. Food systems are responsible for a third of global anthropogenic GHG emissions. Nature Food 2021;2:198–209.
GDB 2017 Diet collaborators. Health effects of dietary risks in 195 countries, 1990-2017. Lancet 2019;393(10184):1958-72.
Ritchie H and Roser M (2021) – ”Forests and Deforestation”. Published online at OurWorldInData.org.
Saarinen et al. Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät: RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:47.
Sandström, V., Kauppi, P.E., Scherer, L., & Kastner, T. (2017). Linking country level food supply to global land and water use and biodiversity impacts: The case of Finland. The Science of the total environment, 575, 33-40.
Silvenius F, Bar E. Chapter 9 – Environmental Sustainability Issues Regarding Nordic Food Production. In: Andersen V, Bar E, Wirtanen G, editors. Nutritional and Health Aspects of Food in Nordic Countries: Academic Press; 2018. p. 211-225.
Springmann M, Spajic L, Clark M A, Poore J, Herforth A, Webb P et al. The healthiness and sustainability of national and global food based dietary guidelines: modelling study BMJ 2020; 370 :m2322.
Tilman D, Fargione J, Wolff B, D’Antonio C, Dobson A, Howarth R, Schindler D, Schlesinger WH, Simberloff D, Swackhamer D. Forecasting agriculturally driven global environmental change. Science. 2001 Apr 13;292(5515):281-4.
Willett W, Rockström J, Loken B, Springmann M, Lang T, Vermeulen S, et al. Food in the Anthropocene: the EAT-Lancet Commission on healthy diets from sustainable food systems. Lancet. 2019 Feb 2;393(10170):447-492.
Wood, A., Gordon, L.J., Röös, E., Karlsson, J., Häyhä, T. , Bignet, V., Rydenstam, T., Segerstad, L.H., et al. (2019). Nordic food systems for improved health and sustainability: Baseline assessment to inform transformation. Stockholm Resilience Centre, Stockholm, Sweden.