(in English below)
Tiedeviestintä totuudenjälkeisenä aikana -seminaari 21.-22.11.2024
Suomen ravitsemustieteen yhdistyksen (SRY) ja Sosiaalilääketieteen yhdistyksen (SLY) kaksipäiväinen syysseminaari teemalla ”Tiedeviestintä totuudenjälkeisenä aikana” kokoaa ravitsemustieteen ja sosiaalilääketieteen asiantuntijat pohtimaan tiede- ja terveysviestinnän haasteita aikana, jolloin väärä tieto ja mielipidepohjainen kommunikaatio leviävät nopeasti. Seminaarissa käsitellään viestinnän monikanavaisuutta, erilaisten yleisöjen tavoittamista ja kaikkien väestöryhmien tasavertaista pääsyä luotettavan tiedon äärelle. Saamme kuulla puheenvuoroja tiedeviestinnästä niin tutkijoilta kuin viestinnän asiantuntijoilta. Kuulemme myös kokeneiden tiedeviestijöiden paneelikeskustelun tiedeviestintään nykypäivänä liittyvien haasteiden selättämisestä.
Ohjelma
Päivien ohjelman löydät täältä.
Abstraktihaku
Seminaarin osallistujat voivat esitellä tutkimustaan 21.11. iltapäivän sessioissa. Esityksiä toivotaan sekä päivän teemaan liittyen että laajemmin ravitsemustieteen ja sosiaalilääketieteen aiheista. Tiivistelmä on vapaamuotoinen ja voi sisältää esimerkiksi perinteisen tiivistelmän mukaisen tutkimuksen taustan, tavoitteen, menetelmät, tulokset ja pohdinnan. Hyväksytyt esitykset pidetään suullisesti temaattisissa ryhmissä. Tiivistelmän ja esityksen kieli voi olla suomi, ruotsi tai englanti.
Lähetä tiivistelmä (max. 350 sanaa) tutkimuksestasi viimeistään 25.10.2024 osoitteeseen idil.muhumed@helsinki.fi
Tiivistelmän hyväksymisestä esitykseksi ilmoitetaan sähköpostitse 25.10. jälkeen.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu seminaariin tällä Webropol-lomakkeella 15.11.2024 mennessä. Ilmoittaudu joko torstaille, perjantaille tai molempiin päiviin. Seminaari on ensisijaisesti läsnäolotapahtuma, mutta järjestämme etäyhteyden kaikkiin muihin ohjelman osioihin paitsi ensimmäisen päivän iltapäivän tiivistelmien esityksiin. Linkki etäosallistujille lähetetään muutama päivä ennen seminaaria.
Osallistumismaksut
Suomen ravitsemustieteen yhdistyksen tai Sosiaalilääketieteen yhdistyksen jäsenille: 0€. Liittymällä jäseneksi osallistuminen on ilmaista:
SRY: https://suomenravitsemustieteenyhdistys.fi/liity/
25€ / 10€ (perustutkinto-opiskelijat, eläkeläiset / vuosi). Jos haluat liittyä SRY:n jäseneksi, seminaariin osallistuminen ilmaiseksi on mahdollista, mikäli SRY vastaanottaa jäsenhakemuksesi sunnuntaihin 10.11.2024 mennessä.
SLY: https://www.sosiaalilaaketiede.fi/jasenyys
45€ / 20€ (työttömät, perustutkinto-opiskelijat, hoitovapaalla olevat, eläkeläiset / vuosi).
Muut osallistujat: 50€ (maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä). Osallistumismaksu sisältää ohjelman ja kahvit. Lounaat ovat omakustanteiset.
Maksutavat
Osallistumismaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankissa Sosiaalilääketieteen yhdistyksen tilille DanskeBank FI27 8000 1801 6871 05. Viestikenttään viesti SRY/SLY-seminaari/Etunimi Sukunimi. Mikäli edustamasi organisaatio maksaa osallistumismaksusi, olethan yhteydessä idil.muhumed@helsinki.fi Varmistathan, että sinulla on oikeat laskutustiedot; yrityksen nimi, Y-tunnus, verkkolaskutusosoite, operaattoritunnus, välittäjä.
Peruutusehdot
Peruutuksen voi tehdä kuluitta 15.11.2024 saakka. Ilmoitukset peruutuksista ja pyynnöt maksun palautuksista on aina tehtävä kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen reetta.lehto@suomenravitsemustieteenyhdistys.fi
15.11.2024 jälkeen tulleet peruutukset tai osallistumatta jättämiset veloitetaan kokonaisuudessaan. Jos yhdistyksen jäsen (jolle seminaari olisi ilmainen), ei ilmoita peruutuksesta 15.11.2024 mennessä, laskutamme 20€ kattamaan kahvituksesta aiheutuneet kulut.
Lisätietoja:
Idil Muhumed idil.muhumed@helsinki.fi (SLY) tai
Reetta Lehto reetta.lehto@suomenravitsemustieteenyhdistys.fi (SRY)
English
Science Communication in a Post-Truth Era -seminar on 21st and 22nd of November in Helsinki
Science Communication in a Post-Truth Era – November 21st – 22nd in Helsinki
First Day: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
Second Day: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Mannerheimintie 166, 00300 Helsinki
The two-day autumn seminar of the Finnish Society for Nutrition Research (SRY) and the Society for Social Medicine in Finland (SLY) with the theme “Science Communication in the Post-Truth Era” brings together experts in nutrition science and social medicine to discuss the challenges of science and health communication in a time when misinformation and opinion-based communication spread rapidly. The two-day seminar will address the multi-channel nature of communication, reaching different audiences, and ensuring equal access to reliable information for all population groups. We will hear presentations on science communication from both researchers and communication experts, as well as a panel discussion by experienced science communicators on overcoming the challenges of modern science communication.
Call for abstracts
Participants of the seminar can present their research on November 21st in the afternoon sessions. Presentations are welcome both related to the day’s theme and more broadly on the topics of nutrition research and social medicine. The abstract can be freely formed and include, for example, the background of the study, the study aim, the methods, the results, and the discussion. Accepted presentations are given orally in thematic groups. The abstract and the presentation can be in Finnish, Swedish, or English.
Send an abstract (max. 350 words) of your research no later than October 25th, 2024 to idil.muhumed@helsinki.fi
Confirmation of acceptance of abstracts will be sent via email by mid-November 2024.
Registration
Please use this Webropol-form to register for the seminar by November 15th, 2024. Register for Thursday, Friday, or both days. Primarily we hope attendance in person, but it is possible to follow the program (excluding abstract sessions) also via remote access. The link for the remote participants will be sent a few days before the seminar.
Participation fees
Members of the Finnish Society for Nutrition Research (SRY) or the Society for Social Medicine in Finland (SLY): 0€
By joining as a member for the participation is free:
SRY: https://suomenravitsemustieteenyhdistys.fi/liity/
25€ / 10€ (undergraduate students, pensioners) / a yearly membership
SLY: https://www.sosiaalilaaketiede.fi/jasenyys
45€ / 20€ (unemployed, undergraduate and graduate students (no PhD students), on a child care leave or pensioner) / a yearly membership).
Other participants:
50€ (paid upon registration). The participation fee includes the seminar program and coffee breaks. Lunch is at your own expense.
Payment
The participation fee is paid when registering for the event by invoicing (bank transfer) as their payment method. Please make sure that the invoicing details are accurate. The payment of 50 euros per participant should be made through SEPA credit transfer as follows:
Sosiaalilääketieteen yhdistys – Society for Social Medicine Finland
IBAN: FI27 8000 1801 6871 05
BIC: DABAFIHH
Reference: SRY/SLY-seminaari/First name Lastname
Bank information:
Danske Bank A/S
Suomen sivuliike
Televisiokatu 1, Helsinki
PL 1243
00075 DANSKE BANK
Finland
A payment receipt will be sent to you by e-mail. Finnish participants can also choose online invoicing in case the participation fee is paid by the affiliation. Please make sure that the invoicing details are accurate.
Cancellation policy
For cancellations received by November 15th, 2024, the paid participation fees will be fully refunded. No refund will be issued for cancellations made after this date. No refunds will be made for no-shows. If a person entitled to a free seminar (member of SLY or SRY), does not cancel before November 15th, we will charge 20€ to cover the costs for coffee service. Cancellations and requests for refunds and registration transfers must always be made via email to reetta.lehto@suomenravitsemustieteenyhdistys.fi
Information: Please contact
Idil Muhumed idil.muhumed@helsinki.fi (SLY) tai
Reetta Lehto reetta.lehto@suomenravitsemustieteenyhdistys.fi (SRY)